Mäkimaajoukkueen päävalmentaja Pekka Niemelää on savustettu ulos huonojen tulosten takia. Mikähän Niemelän todelliset vaikutusmahdollisuudet menestykseen ovat. Varmaankin leirityksien vetäjänä, tuuliraon scouttaajana ja palautteen antajana. Olisiko mieluummin Hiihtoliitossa ja Finnjumping ry:ssä tuuletuksen paikka?

Suomalaisen mäkihypyn perusongelmat ovat pienissä harrastajamäärissä ja koko valmennusjärjestelmän toimivuuden puutteissa. Voisi ajatella, että suomalaisen mäkihypyn pitäisi hetkeksi hellittää tuskaileminen voitelu-, mäkipuku-, talous- ym. ongelmien kanssa ja panostaa kaikki resurssit 6-12 -vuotiaiden harrastepohjaan. Mäkihyppy kiinnostaa edelleen takuuvarmasti suomalaisia lapsia ja nuoria. Vauhti, itsensä voittaminen, kilpailut, hyppyjen pituudet, tyylipisteet - olemassa on hyvin paljon lapsia kiinnostavia elementtejä.

Suomessa on (vielä...) toimintakuntoisia mäkiä, mutta harrastetoiminnan uudelleenorganisointi pitää aloittaa mielellään heti. Perinteisiä mäkihyppypaikkoja on vaikka kuinka paljon; Lahti, Kuopio, Rovaniemi, Vuokatti, Kouvola, Jyväskylä, Kaipola, Taivalkoski, Kuusamo, Herttoniemi, Harjavalta ja Haukipudas vain muutamia mainitakseni. Jokaiselle näille paikkakunnille olisi takuulla järjestettävissä 20-100 lapsen toiminta. Kokonaisuudessaan maahan voitaisiin saada jopa 1 000 uutta mäkimiestä. Vaatisiko työ muuta kuin suksia, suksikopin, alkuun yhden aktiivin ja monistettavan mäkikouluformaatin kilpailuineen, "mäkiviikkoineen" ja tulospalveluineen, eipä kait.

Tami Kiuru, tuo Lentomäen MM-pronssimies 2000-luvulta Veikkaaja-lehdessä omia juniorivuosiaan ja Lahdessa useissa eri kaupunginosissa toimineita mäkikouluja. Ehkä näihin aikoihin ei ole enää paluuta, mutta yksikin mäki per paikkakunta ja vaikkapa kolmen eri mäkikoulun väliset kilpailut herättäisivät liekkiä jo uudestaan päälle.

Ihmetystä herättää myös se, että Kiuru on ainoa, joka on tuonut mediassa esille lajin syvimmän perusongelman. Kaikki muut niemelät, kojonkosket, kulmalat ja nykäset puhuvat asioista, joilla ei varmisteteta Suomea 2020-luvun mäkihypyn menestysmaana.

Mäkihypyssä urheilijan polku lienee melkeimpä kunnossa, vain tärkein puuttuu eli harrastetoiminta ei työnnä ns. urheiluakatemiapaikkakunnille ja ns. hopeasompaputkeen tarpeeksi hyvää ainesta, koska työruohon juuritasolla eli 6-12 -vuotiaiden mäkikouluissa on suurilta osin laiminlyöty.

On mielenkiintoista spekuloida, mitä laji olisi 10 vuoden päästä jos esimerkiksi 15-20 paikkakunnalla ponnistettaisiin pystyyn ko. kaltaiset lasten mäkihommat. Talkootyö on katoavaa kansanperinnettä, niin sanotaan, mutta ehkä ulkoilmaurheilusta puhuttaessa talkoohenkeäkin on vielä olemassa. Anssi Koivuranta on näyttänyt, että Suomi voi nousta takaisin lajin hallitsijoihin.