Jännä juttu, mutta vanhemmiten on alkanut tulla kova arvostus niitä aikuisia kohtaan, joilta olen aikoinaan saanut innostusta liikuntaan ja urheiluun. Täytyy muuten alkaa toimia ja kiittää näitä muutamia tärkeitä "pelintekijöitä". Eräskin kaverini isä oli yötyöläisenä aina iltapäivät sopivasti vapaalla ja touhuamassa pojille kiekkopelejä. Yksi kova pelikaverimme oli Julle. 20-luvulla syntynyt kokeneempi peluri oli turvallinen aikuinen. Erityisen tärkeitä lisiä nämä aikuiset olivat rosteriin, jotta saimme iltapäivisin pelit aikaan. Julle kuoli 90-luvun lopulla höntsävuorolla Niiralan montun jäälle. En ehtinyt kiittää Jullea koskaan, harmittaa. Voisikohan Jullen kaltaisissa aktiivisissa eläkeläisissä piillä suuri mahdollisuus suomalaiselle liikunnalle ja kansanterveydelle - Kyllä aivan ehdottomasti! Ei muuta kuin Paavot ja Pekat pelien organisaattoreiksi ja mukaan pelaamaan!

 

 

 

Yksi hahmo saa 50 000 - 100 000 lasta (?) urheilemaan ulkoilmaan useiksi tunneiksi. #unbelievable

 

Oikeiden ihmisten lisäksi huippu-urheilun tähdillä on kova vaikutus liikuntaan aktivoimisessa. Viime viikolla ollut sattuneesta syystä oli kovasti mielessä se asia, että mikä merkitys urheilutähdillä ja eritoten Matti Nykäsellä on ollut minulle ja koko kansakunnalle. Aivan älyttömän suuri väittäisin. Joskus lapsena saatoin hypätä ns "Vettorilla" alastulorinteen oikeaan laitaan, mutta yleensä aina olin kuitenkin Matti. Mäkeä hyppäsin yksin sekä kera kavereiden aivan tolkuttoman paljon. Ainakin aina silloin kun ei ollut pihapelejä. Hyppäsimme minareilla (savoksi: lipit) 3-10metrin lumihyppyreistä. Mäet isonivat kovasti ja hyppäsimme myös mm. ns. vanhan profiilin Kuopion Telkon K35 -puumäestä. Hurjaa touhua 50-60cm pitkillä muovilipareilla! Toki osa meistä hyppäsi myös oikeilla mäkisuksilla Puijon Hiihtoseurassa muutamina talvina.

 

Hyvää tasapainoa, ponnistusta, rohkeutta ja itsensä voittamista tuli opittua. Paljonkohan muuten hyvä tasapaino vaikuttaa sote-puolen kuluihin vuosittain? Vaikuttaako Matti Nykänen edelleen ja seuraavat 40 vuotta siihen, että me 80-luvulla Sarajevo - Calgaryn aikoihin juuri liikunnallisen kehityksen herkkyysiässä olleet lapset  liukastumme ja kaadumme vähemmän, ja säästämme tällä vuosittain muutaman miljoonan yhteiskunnan varoja. Uskomatonta, mutta sanon, että kyllä. Naisten hakkaamista en arvosta, mutta Matti on silti kaikista kovin urheiluinnoittajani ja -hahmo.

 

Muistan monet 80-luvun mäkikisojen tapahtumat, ja niistä tuli varmasti jokainen katsottua. Yleisesti kisat katsottiin ensin TV:stä + hypättiin hypyt vielä olohuoneen sohvalta ns, "hidastuksina" ja sen jälkeen lähdettiin ulos hyppäämään. Suosikkihyppääjiä oli paljon. Itävaltalaiset ja saksalaiset eivät olleet suosiossa, mutta mm. norjalaiset Ole-Gunnar Fidjestöel ja Vegard Opaas, Tsekkoslovakian Pavel Ploc sekä mm. Puolan Pjotr Fijas olivat suosikkeja - vaikka eivät niin pärjänneetkään. Leikimme ja matkimme noiden tähtien tapoja ja hyppytyylejä. Fijas sylkäisi aina muutaman kerran puomilla, joku teki tasajalka-alastulon, yksi hyppäsi V-tyylillä, Matti korjasi laseja, testasi leukahihnan ja tarkisti siteet. Tietysti myös muut suomalaiset olivat suosikkeja. Commodore 64:n Winter Gamesissa mm. Jari Puikkonen, Pentti Kokkonen, Pekka Suorsa, Tuomo Ylipulli, AP Nikkola, Risto Laakkonen ym. saattoivatkin hypätä jopa 67m hyppyjä.

 

Nyt VHS-nauhat ovat kellastuneet ja mäkihyppykin siirtynyt maksukanaville, mutta Youtube antaa onneksi hienon mahdollisuuden palata ajassa taaksepäin. Lentomäen MM-kisat olivat vuonna '85 Jugoslavian Planicassa ja tämä kisa on yksi suosikeistani. USA:n Mike Holland hyppäsi 186m ja Matti 15min perään 187m. 2.kierroksella Matti hyppäsi uuden ME:n 191m. Isäni oli mäkituomari ja oli tuolloin kisareissulla paikanpäällä Planicassa. Tarinan mukaan tuo Matin 191m oli huomattavan paljon pidempi hyppy, jopa lähellä 200 metriä. Nyt kun katsoo kisaa uudestaan, niin oikeassa isä oli, kyllä hyppy menee K-pisteen 185m yli ehkä noin 10 metriä. Huomionarvoista on, miten Hollandin 186m ja Debelakin 185m ovat heille aivan äärirajoille hypättyjä, räpiköivät melkoisen epävarmasti ja kaatumisetkaan eivät ole kaukana. Nykänen hyppää reilu 10m pidemmälle ja korkeammalta, ja tekee kissamaisen vuorenvarman alastulon - toki tasajalkaa. Toistoja on täytynyt olla moninkertaisesti takana vastustajiin verrattuna.

 

Aikaa on kulunut ja monet tarinan henkilät on jo edesmenneitä ja enää ei ole Jugoslaviaakaan. Onneksi Mäserpolo lämmittää, osaan laskea suksilla ja suuntaan huomenna Elanit Pikku-Syötteen myötämäkeen vanhimman tyttöni kanssa.