Mistä kaupungista on tullut eniten Suomen Salibandymaajoukkueen päävalmentajia tai miesten MM-kisojen Allstars-pelaajia? Faktoja varmistamatta voin veikata oikeaksi vastaukseksi Joensuuta. Joensuulaislähtöisiä päävalmentajia on kaksi. Toinen on nykyinen päävalmentaja Petri Kettunen ja toinen lajipioneeri Antti Ruokonen. MM-Allstarpelaajia on ainakin kolme: JP Lehtonen, Tero Tiitu ja Tatu Väänänen (Eno).

Itse pääsin Kuopiosta ja myöhemmin Oulusta käsin pelaajan roolissa kokemaan ja näkemään läheltä pohjoiskarjalaista salibandya ja ainakin minun mielestäni salibandyn osaamisen ja kehityksen vahvin center oli 90-luvulla nimenomaan Pohjois-Karjala. Oli paitsi Josba, niin myös monia maakunnan joukkueita TPK (1div), Höytiäisen Urheilijat (1div.), Saliketut (A-SMIII), SBS Eno (1.div), TuuU (1div.), JuuU ja muutama muu. Kertakaikkisen laaja valikoima kovia, ja nimenomaan kovia urheilujoukkueita 90-luvun salibandyssa.  Kaiken kaikkiaan se tason laajuus eri kilpasarjoissa oli ja on vielä jälkikäteen ajateltunakin ällistyttävä. Petri Kettunen, Juha Kettunen, JP Lehtonen, Akseli Ahtiainen, Jani Väänänen, Jani Kosonen, Olli Tykkyläinen, Markus Ketonen, Toni Huhtala, Sami Matikainen, Esa Jussila,  Juri Jolkkonen, Juuan Jussi ja päälle kymmenien pelaajien tukku muita, joilta oppia ammennettiin Kuopioon, missä lajikulttuuria ei niin vielä ollut.

90-luvulla lajin juniorityön pellonkynnössä Josba ja ympäröivä maakunta olivat maan ykkösiä ja esimerkiksi A- ja B-junioreissa SM-mitaleita kertyi vyölle pitkälti toistakymmentä. Myöhemmin keihäänkärjet Väänänen ja Tiitu toivat vielä juniorimenestystä. Myös miehissä tuli mitaleja mm. maestro Janne Tähkän johdolla ja Mehtimäen jäähallin finaaliottelun yleisömäärä taitaa edelleen olla lajinsa ennätysluku. Siihenastisen salibandyhistorian kautta aikain laji-ilmiö!

Mutta kaikessa hiljaisuudessa laadukas junioritoiminta oli unohtunut ja 90-luvun huikea aikuisten taso oli kaventunut. Edellämainitut seurat häipyivät kuin naakkaparvi taivaalle tai kuin joukkueet olisi vedetty lihamyllystä läpi (pahoittelut huonoista inside-kielikuvista), mutta what happened? Sitä en tiedä mitä Josban organisaatiossa oli tarkoin tapahtunut, mutta varmaa on että juniorityön laatu oli unohtunut tehdä niin Josbassa kuin maakunnassakin ja siitä seura on maksanut hintaa.

Kovimpaan buumiin ja menestyksiin seura sai vielä pelaajia muualta ja mm. Tähkä, Aki Seppälä, Otto Moilanen ja Markus Suntila olivat menestysvuosien tärkeitä pelaajia, mutta sittemmin heikon menestyksen aikoina tulijoita ei ole ulkoa ja ei myöskään sisältä. Ilmeiset talousongelmat eivät varmaankaan helpottaneet tilannetta.

Viime vuosina Joensuussa on käsittääkseni herätty jälleen juniorityöhön ja suhteellisen lyhytkin, 3-5 vuoden työ voi tuoda menestyksen takaisin Joensuuhun. Fyysisessä harjoittelussa Josba oli edelläkävijä 90-luvulla ja miksei se voi olla sitä myös 2010-luvulla? Mutta etenkin periferiajoukkueena menestys ja uudet ilmiöt tapahtuvat helpoiten omien junioreiden, maakuntayhteistyön ja juniorimenestysten kautta. Etenkin Happee on sb-periferian verrokkijoukkueena näyttänyt miten A-juniorimenestys tuo oikein jalostettuna menestystä myös miesten tasolla, mutta tietysti mukaan tarvitaan tiivistä yhteisöä muutakin, kuten urheilussa aina. Mie veikkaan, että Josba pärjevääpi vielä.

 

 

 

 

 Go Punamusta!

 

 

-Pete