Männä viikolla YLE Urheilun otsikoissa oli 11-vuotias junioripelaaja, jonka pelaamisen kilpajoukkueessa seura/valmentaja eväsi. Seura tai valmentaja oli perustellut kilpapolun päättymistä pelaajan heikolla tasolla ja kehityksellä. Tietämättä yhtään tarkemmin tapauksen taustoja, niin en näe tässä kyllä mitään ihmeellistä, väärää tai edes syrjäyttävää. Kaikesta huolimatta pojan vanhemmat olivat hakeneet asiaa päätöstä Urheilun oikeusturvalautakunnalta, joka totesi seuran/valmentajan toimineen oikein.

Kysymyksessä oli seuran kilpajoukkue, ja tulevan kauden osalta seura oli infonnut, että kaikki pelaajat eivät tule mahtumaan joukkueeseen. Tämä on ymmärrettävää ja kehityksen kannalta välttämätöntä, etenkin siinä tapauksessa mikäli seura on linjannut kilpajoukkueen toiminnan näin jo alunperin. Tasoryhmäharjoittelu ja sen tarjoavat hyödyt on huomioitu nykyään myös salibandyn kilpatason harjoittelussa. Laadukasta harjoittelua tehostaa hyvin toisiaan sparraavat pelaajat. Eli esimerkiksi 1vs1 harjoitukset, pareittain syöttely, luovemmat ja nopeammat pelitilanneratkaisut jne. jne. tuottaa varmasti parempaa kehitystä, mikäli pelaajat ovat noin suunninpiirtein samalla taitotasolla.

 

Prosessi tulee hoitaa tyylillä, eikä vähiten lapsen tai nuoren vuoksi


Mitä ilmeisimmin tässä tapauksessa kyseessä on ollut joukkue, johon on tullut uusia pelaajia (maakunnan vahvistuksia?) seuran ulkopuolelta tai sitten seuran harrastejoukkueesta on kehittynyt ylöspäin uusia kilpajoukkuetason pelaajia. Näin sen kuuluu kilpajoukkueessa ainakin minun mielestäni mennäkin ja pelin tulee olla avoin. Tässä valossa myös harrastejoukkueen pelaajan vanhemmat voisivat kokea lastansa kohdeltavan väärin, mikäli kilpajoukkueesta ei voi tippua ketään / joukkue on lukittu. Olisiko tästä aiheutuneita ääripään esimerkkeinä ovat sitten ne tilanteet, joissa vanhemmat ostavat tai kiristävät juniorilleen (tämä tarina on tosi) pelipaikan seuran kilpajoukkueessa, mutta ei mennä siihen tässä kohtaa.

Seuratoimintakentälle tässä casessa on hyvää huomiota se, että asiat kannattaa keskustella vanhempien kanssa kasvotusten ehdotonta pelaajalähtöisyyttä noudattaen. Sähköpostissa ja puhelimessa provosoitumisen mahdollisuus on moninkertainen, kuten tässäkin tapauksessa näkyy tapahtuneen. Myös jatkuva vuoropuhelu tai edes 1-2 kertaa vuodessa käytävät keskustelut vanhempien kanssa edesauttavat avoimuutta ja hyvää ilmapiiriä. Seuratoimijalle tällaiseen peluuttamiseen yms. liittyvät asiat ovat erittäin kuluttavia ja turhaa resurssihukkaa. Suosittelen kirjaamaan seuran toimintasuunnitelmaan toimintamallin kyseisten tilanteiden välttämiseksi.

Valmentajan näkemys pelaajasta ja pelaajan kehityksestä voi myös olla virheellinen. Murrosiässä kasvupyrähdys voi olla vielä tulematta ja lajiosaaminen on sen vuoksi jäljessä. Esimerkiksi jääkiekossa on monia, jopa maajoukkue- ja MM-kisatason esimerkkejä, missä valmentaja on pelannut voitosta D-B -juniori-iässä, eikä osaa nähdä joukkueen kasvuvaiheen taakse tai ei näe pelaajan omatoimiseen harjoitteluun sitoutumista. Joka tapauksessa kaikissa tapauksissa on syytä olla koko valmennuksen ja myös seuran valmennuspäällikön näkemys asiaan ja muodostaa pelaajan taidoista ja kehityspolusta yhdessä näkemys.

Vanhemmilla on usein yli-odotuksia ja yliampuvia näkemyksiä oman lapsen tai nuoren taidoista. Vähäinen peliaika, puhumattakaan joukkueesta sulkemisesta voivat saada kentänlaitapuheet vauhtiin, karvat pystyyn ja äänijänteet auki niin sanotusti. Mikä on lapsen itsensä näkemys omista taidoista? Kokeeko hän olevansa joukkueen heikoimpia ja olisiko harrastejoukkueen 10-paikka tai ylivoimakentän herruus sittenkin sopivin kehityspaikka? YLE:n mukaan tässä tapauksessa ei ollut kyse seurasta erottamisesta, mutta mene ja tiedä tarjosiko seura harrastusmahdollisuutta harraste- tai haastajajoukkueessa. Joka tapauksessa case on päättynyt hyvin ja poika on saanut pelipaikan aiemmasta seurastaan, harrastetasolta.

Kaikessa tulee olla keskiössä lapsi tai nuori itse ja kieltämättä asiassa on varjopuolena se, että miten lapsi itse kokee sulkemisen ehkä pitkäaikaisestakin ja tärkeästä sosiaalisesta ryhmästä ja kaveripiiristä ulos. Hienotunteinen ja psykologinen älykkö asiassa saa varmasti olla ja takuulla urheiluseurassa ei aina osata toimia oikein.

Tutkitusti "ns. kakkoskorista" tulee eniten aikuistason pääsarjapelaajia ja toivotaankin, että pojasta tulee vaikkapa oman ajan "juhariihijärvi" ja hän voittaa Ruotsin liigan pistepörssin sanotaan vaikka 4-5 kertaa alkuun;-)

 

Linkki YLE Urheilun verkkotoimituksen juttuun